Tamperelainen kauneushoitola OLO urban spa, kutsui mut kokeilemaan jotakin palveluistaan. Valitsin sokeroinnin, koska blog awards juhlat olivat tuolloin vasta tuloillaan.
Tottakai mua olisi houkutellut myös joku rentouttava vartalohoito. Tai luonnonkosmetiikalla tehty kasvohoito.
Talvella sääriä ei tule kuitenkaan sheivailtua yhtä tehokkaasti kuin kesällä, ja tästä syystä mulle tulee nousee helposti punaisia pilkkuja höyläyksen seurauksena.
Tarkoituksena oli vielä ennen juhlia laittaa vähän rusketusta pullosta, niin ajattelin, että senkin saa sitten tasaisemmin, kun karvat on poistettu juurineen ja ihokin on tavallaan kuorittu, sokeroinnin vaikutuksesta.
Sokerointi sopi siis tuohon hetkeen parhaiten. Muutenkin toukokuu on paras aika aloittaa sokeroinnit, jotta kesällä sitten pääsee vähemmällä.
Olo urban spa tarjoaakin toukukuussa kaikki sokeroinnit -15% ja blogini lukijoille brassin hintaan 49€ , joka on muuten kosmetologi Johannan mukaan suosituin heillä tehtävistä sokeroinneista. TÄSTÄ näette sokerointien norm. hinnat.
Itse ainakin ajattelin vielä tässä kuussa hyödyntää tuon tarjouksen. Sokerointi kun on hyvä tehdä noin kerran kuussa.
Olo urban spa sijaitsee tampereen keskustassa, Rautatienkatu 17.
Mun lähtötilanne oli aika karu, puolentoista viikon karvojen kasvatuksen jälkeen tilanne näytti tältä:
Koska tämä oli ensimmäinen sokerointi kerta pariin vuoteen, täytyy karvan olla riittävän pitkää. Jokaisen käyntikerran jälkeen karvasta tulee pehmeämpää ja se voidaan poistaa lyhyempänä. Hentoiset karvat, kuten huulten yläpuolella, voidaan poistaa sokerilla, lyhyestä parin millin mitasta huolimatta.
Osa kokee sokeroinnin on vahausta kivuliaampana, mutta mun mielestä se tuntuu vain ehkä jotenkin tehokkaammalta.
Karvat poistetaan sokeroinnissa kasvusuuntaan, joten ne eivät katkeile.
Sääristä tuli siloiset, lukuunottamatta joukossa olevaa uutta, lyhyempää karvaa, jota ei kyllä muutamien seuraavien päivien aikana edes huomaa. Juhlarusketus onnistui ja sääret näyttivät sileiltä.
Nyt parin viikon jälkeen niihinkin on tullut sen verran pituutta että kohta voisi olla aika niiden poistolle.
Iho oli hieman punakka heti sokeroinnin jälkeen, mutta tasaantui muutamassa tunnissa. Sokeri ei muutenkaan aiheuta, ainakaan useimmiten, iho-oireita, kuten vaha saattaa herkimmille aiheuttaa.
OLO urban span Johanna oli mukavan rento ammattilainen, jonka kanssa oli mukava jutella siinä samalla.
Mukaani sain kuorintavoiteen, jolla estää lyhyimpien karvojen sisäänpäin kasvun ja tuolla samalla kuorinnalla sain hyvän pohjan myös yläkroppaan, rusketuksen pohjalle. Skin regimenin voide on tehokkaimman tuntuinen kurinta, jota mulla koskaan ollut, tosin hintakin on aika korkea. Tarkoitukseen käy tietysti muutkin kuorinta-aineet.
Vinkiksi vielä tamperelaisille; liikkeen meikkisarja uudistuu ja loput RVB.n myyntituotteet ovat myynnissä lähes sisäänostohinnoin. Meikkivoiteet vaikuttivat tosi hyviltä, niin koostumukseltaan, kuin sävyiltään. Odotan myös mielenkiinnolla Diego della palman hoitola-meikkisarjaa, joka pääsee siis seuraavaksi käyttöön Olo urban spassa.

Mä ajattelin nyt tänä kesänä säästää itseni lähes päivittäiseltä höyläämiseltä ja käydä kesän ajan kerran kuussa sokeroinnissa. Tällöin karvatuppi pienenee, eikä karva myöskään kasva sänkenä, vaan ohuempana ja pehmeämpänä.
Nyt sitten vaan mekko-ja shortsikelejä!